Ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa
Sanoilla tai sävelillä aina sinun ehdoillasi

 

Petri Kangas

Hei vaan!

Työskentelen sosiaalialalla lähihoitajana, ohjaajana sekä ratkaisukeskeisenä lyhytterapeuttina. Ammatillinen polkuni alkoi jo vuonna 2001, ja valmistuin mielenterveys- ja päihdetyön lähihoitajaksi vuonna 2009. Vuosien varrella työkokemusta on kertynyt lastensuojelusta, perhekodeista ja päiväkodeista, mutta sydän on syttynyt erityisesti mielenterveyspuolen asumispalveluille, joiden parissa on kulunut jo lähes kaksi vuosikymmentä.

Kouluttauduin ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi SIRIA Koulutus- ja kehittämiskeskuksessa (2026). Työssäni yhdistän pitkän käytännön kokemuksen ja vankan teoriapohjan luodakseni turvallisen tilan muutokselle.

Musiikki ja luovuus voimavarana

Musiikki näyttelee suurta roolia elämässäni. Toimin muusikkona ja ohjaan tälläkin hetkellä Mehiläisen asiakkaille kitara- ja bändikursseja. Olen opettanut mm; kansalaisopistoissa ja musiikkikouluissa sekä erillaisissa sosiaalialan organisaatioissa vuodesta 1995.

Opetuksessani hyödynnän terapeuttista työotetta – uskon, että luovuus ja soittaminen voivat avata väyliä, joihin sanat eivät aina yllä.

Arvoni ja toimintatapani

Terapeuttina minua kuvaavat empaattisuus, luotettavuus ja huumorintaju. Arvostan aitoja kohtaamisia, estetiikkaa ja luonnon rauhaa. Vapaa-ajallani ammennan voimaa säveltämisestä, lukemisesta, matkustelusta sekä mökkeilystä perheeni parissa.

Vastaanotollani:

  • Etsimme yhdessä toimivia ratkaisuja elämän solmukohtiin lyhytterapian ja/ tai musiikin keinoin.

  • Noudatan tiukkaa vaitiolo- ja salassapitovelvollisuutta.

  • Toimin terveydenhuollon lakien ja asetusten mukaisesti.

Keskustellaan yhdessä ja löydetään tie kohti horisonttia!


Varaa aikasi jo tänään.